Avainsana-arkisto: Robert Lustig

The Skinny on Obesity, Hunger and Hormones – A Vicious Cycle

University of California on julkaissut loistavan videosarjan nimeltä “The skinny on obesity”. Tässä sarjassa Robert Lustig kollegoineen käy läpi ylipainoon liittyviä tekijöitä todella selkokielisesti ja juttua on täydennetty visuaalisin tehostein. Voit katsoa videon YouTubessa:

Tässä seuraavaksi pääset lukemaan oman tiivistelmäni tästä jaksosta. Aiempien jaksojen tiivistelmät voit lukea täällä:

1. The skinny on obesity, An epidemic for every body (episode 1)

2. The Skinny on Obesity, Sickeningly Sweet (Episode 2)

Yksi asia jonka tiedetään järjestäen lieventävän metabolisen syndrooman oireita, on kalorimäärän pienentäminen. Tämän vuoksi lääkärit ovatkin vuosia hokeneet: syö vähemmän, liiku enemmän. Mutta tämäpä ei oikein toimi. Nyt ymmärretään jo paremmin miksi ei. Kyse on hormoneista.

Yksi vastikään löydetyistä hormoneista on leptiini. Leptiini on hormoni joka kulkee rasvasoluista aivoihin ja viestittää niille sinun syöneen riittävästi. Sitä voisi siis ajatella kylläisyyshormonina. Leptiini myös viestittää, että voit edelleen kuluttaa energiaa aivan normaalisti. Se siis käytännössä rajoittaa syömistäsi (kun aivosi huomaavat sinun syöneen riittävästi, tulet kylläiseksi etkä kaipaa enempää ruokaa) ja vapauttaa sinut liikkumaan (koet jaksavasi liikkua kun energiatasapainosi on kunnossa, haluat siis liikkua leptiinin ansiosta).

Ylipainoisilla leptiiniä erittyy paljon, koska rasvaakin on paljon elimistössä. Nyt, jos leptiini toimisi oikein, eivät ihmiset olisi ylipainoisia, sillä senhän juuri pitäisi estää liika syöminen. Miten siis selittää ylipainoisuus? Tutkijat puhuvat tässä tilanteessa leptiiniresistenssistä. Lustigin mukaan ylipainoisuustutkimuksessa kaiken avain on juuri leptiiniresistenssin ratkaisussa. Miksi leptiini toimi 30 vuotta sitten, mutta ei enää?

Lustigin mukaan avain leptiinirsistenssiin on insuliini (miten sattuukin, että insuliini putkahtelee siellä ja täällä ongelmien takana?).

Kun diabeetikon verensokeri on korkealla, hän lääkitsee itseään insuliinilla. Näin verensokeri laskee, mutta minne se juuri kadonnut verensokeri menee? Se varastoituu rasvakudokseen. Se ei ole vahinko, vaan insuliinin tehtävä. Insuliini on siis hormoni jonka tehtävä on muuttaa sokeria rasvaksi elimistössämme. Mitä enemmän meillä on insuliinia elimistössämme, sitä enemmän lihomme.

Lustig antaa esimerkin. Otetaan normaalipainoinen ihminen. Normaalitilassa tämä henkilö kuluttaa minkä syö eikä siis liho. Sitten aloitetaan koe. Joka kerta kun tämä normaalipainoinen ihminen syö, annetaan hänelle ylimääräistä insuliinia. Tämä on periaatteessa sama miten nykypäivänä hoidetaan diabeetikoita: ”yli-insuliinisoidaan” ihmiset. Tämän kokeen seurauksena koehenkilö syö normaalisti, mutta osa ravinnosta päätyykin rasvakudokseen insuliinin ansiosta. Tästä johtuen koehenkilölle jää myös vähemmän kaloreita kulutettavaksi liikkumiseen ynnä muuhun, sillä osa syödystä ravinnosta menikin suoraan rasvakudokseen eikä hyötykäyttöön. Keho kuitenkin haluaisi polttaa saman määrän energiaa kuin olet syönyt. Koehenkilö, ironista kyllä, nälkiintyy ja kokee itsensä väsyneeksi ja kärttyiseksi/apeaksi. Niin, ja tietysti nälkäiseksi (vaikka olikin syönyt periaatteessa aivan riittävästi!).

Mitä yleensä tässä kohtaa tapahtuu on, että koehenkilö syö lisää ja ylittää todellisen energiantarpeensa. Mutta koe jatkuu ja koehenkilö saa jälleen ylimääräistä insuliinia. Voitte arvata seuraukset – osa tästä ylimääräisestä ruuasta meneekin taas suoraan rasvakudokseen, kiitos insuliinin. Ja koehenkilö kokee edelleen nälkää, väsymystä jne.

Jos koehenkilö nyt lähetettäisiin lääkärille, tämä todennäköisesti toteaisi hänen olevan vain laiska, ja että koehenkilö vain syö liikaa. Tässä lääkäri olisi teoriassa oikeassa! Koehenkilö vain ei toimi näin (syö liikaa ja liikkuu liian vähän) koska ei halua, vaan koska hänen hormonitoimintansa ”pakottaa” hänet siihen.

Tämä fiktiivinen koe osoittaa miksi väestö lihoo maailmanlaajuisesti. Terveitä ihmisiä ei pumpata täyteen insuliinia muiden toimesta, vaan he tekevät sen itse. Tämä johtuu syömästämme ravinnosta, erityisesti teollisesta ruuasta jota niin monet tänä päivänä syövät. Miksi leptiini ei sitten estä meitä syömästä liikaa jos mässäilemme teollista / epäterveellistä ruokaa?

Koska insuliini blokkaa leptiinin kylläisyysviestin pääsyn aivoihimme ja tekee meidät nälkäisiksi. Mitä korkeammat insuliinitasot meillä on, sitä enemmän energiaa (rasvaa) varastoimme ja sitä nälkäisempiä olemme. Tässä on hyvä tiivistelmä siitä, miksi kulutamme liikaa ja lihomme ja lopulta sairastumme. Ja kaiken tämän takana on … liika insuliini.

Tämän videon katsottuaan miettii paljon diabeetikoita… Taas hoidetaan länsimaisessa lääketieteessä oireita, eikä niiden aiheuttajaa. Ei siis jotenkin porauduta ongelman ytimeen. Olen katsonut esim. dokumentin jossa diabetesta sairastavat ylipainoiset ihmiset testasivat LCHF-ruokavaliota ja pystyivät sen ansiosta vähentämään lääkitystään merkittävästi. Silti lääkärit neuvovat (sikäli kuin olen lukenut ja ymmärtänyt) syömään vähemmän, hiilaripitoista ruokaa ja liikkumaan enemmän. Tämän videon katsottuaan ymmärtää miksi homma ei toimi.  Samoin ymmärtää myös miksi oma painonpudotus ei tahdo onnistua tai miksi se välillä meinaa kaatua.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

The Skinny on Obesity, Sickeningly Sweet (Episode 2)

University of California on julkaissut loistavan videosarjan nimeltä “The skinny on obesity”. Tässä sarjassa Robert Lustig käy läpi ylipainoon liittyviä tekijöitä todella selkokielisesti ja juttua on täydennetty vielä visuaalisin tehostein. Voit katsoa videon YouTubessa:

Oma tiivistelmäni ensimmäisestä jaksosta löytyy postauksesta: The Skinny on Obesity, An epidemic for Every Body (Episode 1)

Syömissämme teollisissa ruoissa ja juomissa on kaikissa sokeria, mutta vähän eri nimillä. Tavallinen kuluttaja tuskin edes ymmärtääkään saavansa syömästään ruoasta niin paljon sokeria. High fructose corn syrup (HFCS), sokerialkoholit (päättyvät yleensä ”ol” kuten xylitol, maltitol…) siirapit jne. ovat kaikki kuitenkin pohjimmiltaan sokeria.

Lustig on työryhmänsä kanssa verrannut suurta kansainvälistä tietokantaa sekä diabetesliiton tietokantaa ja todennut, että syömiemme kaloreiden kokonaismäärän kasvu voi toki selittää osan nykypäivän ylipaino-ongelmista. Toisaalta tutkimuksen mukaan se voi selittää vain 8 % ongelmista. Päivittäisten syötyjen kalorien globaali keskiarvo oli vuonna 1985 2655 kcal, kun se taas vuonna 2010 oli 2866 kcal. Diabeetikkojen osuus oli vastaavasti vuonna 1985 vain 0,62 %, edelleen globaalisti. Vuonna 2010 osuus oli kuitenkin jo 5,13 %. Diabeetikkojen osuus väestöstä on siis kasvanut 727 %, mikä on aivan järjetöntä!

Kun siis katsotaan syötyjen kalorien määriä, saamamme energian määrä on kasvanut melko vähän ja on tuskin syynä sinänsä ylipaino-ongelmien kasvuun. Lustig oli työryhmineen sukeltanut pintaa syvemmälle ja katsonut mistä nuo kalorit oikein koostuivat ennen ja nyt. Ainoa ravintoaine joka korreloi diabeteksen kasvun kanssa on sokeri. Sen käyttö on maailmanlaajuisesti kasvanut vuoden 1985 98 milj. tonnista 160 milj. tonniin vuonna 2010. Diabeetikkojen määrä on samalla ajanjaksolla kasvanut 30 miljoonasta 346 miljoonaan. Karua kieltä puhuu tämä statistiikka.

Mielenkiintoinen asia jota en ole ennen kuullut mainittavan on, että sokeri Lustigin mukaan on sekä rasva että hiilihydraatti samaan aikaan ja tämä on hänen mukaansa se, mikä aiheuttaa ongelmia. Rasvaisissa hedelmissä kuten kookoksessa, avocadossa, oliivissa jne. ei ole hiilihydraatteja. Maapallolla ei ole yhtään rasvaista hedelmää missä olisi rasvan lisäksi samalla hiilihydraatteja, mutta sokerissapa on.

Sokeri koostuu kahdesta molekyylistä: glukoosista ja fruktoosista. Glukoosi ei ole erityisen makea tai kovin kiinnostava. Fruktoosi puolestaan on hyvin makea ja erittäin kiinnostava – sen perässä olemme me kaikki pienet ja isot sokerihiiret. Glukoosi on niin sanotusti elämän eliksiiri. Kaikki elimistömme elimet voivat hyödyntää sitä aineenvaihdunnassa. Glukoosia hyödyntävät myös muut organismit maapallolla. Jos ihmiset eivät saa glukoosia ravinnosta, elimistö tuottaa sitä itse, sillä meidän kroppamme kulkee glukoosilla. 80 % syömästämme glukoosista hyödynnetään aineenvaihdunnassa eli puolilla elimistöämme, vain 20 % siitä päätyy maksaan. Fruktoosi puolestaan on kokonaisuudessaan kuljetettava maksan kautta sillä ainoastaan maksassa se voidaan käsitellä. Fruktoosi siis kuormittaa maksaa.

Fruktoosi on krooninen, annosriippuvainen maksamyrkky. Aivan kuten alkoholi. Alkoholi muuttuu aineenvaihdunnassa rasvaksi. Samoin fruktoosi. Nämä johtavat lisääntyneeseen rasvaan maksassa, niin suuressa määrin ettei maksa voi toimittaa kaikkea rasvaa pois. Fruktoosin kuormittaessa maksaa, elimistö muuttuu insuliiniresistentimmäksi ja haima alkaa erittää entistä enemmän insuliinia jotta se vaikuttaisi. Lisääntynyt insuliinin määrä elimistössä kasvattaa rasvan varastoimista ja tämä puolestaan johtaa lihomiseen. Ylimääräinen insuliini myös kasvattaa verenpainetta, sydäntautien todennäköisyyttä, solujen jakautimista (johtaa syöpään), edesauttaa muutoksia aivoissa jotka johtavat dementiaan. Kun haima lopulta väsyy insuliinin ylituotantoon, seurauksena on diabetes.

Alkoholin liikakäytöllä ja fruktoosin liikakäytöllä on samankaltaiset seuraukset:

Krooninen altistuminen etanolille: Krooninen altistuminen fruktoosille:
 Verenpainetauti  Verenpainetauti
 Kardiomyopatia  Sydäninfarkti
 Dyslipidemia  Dyslipidemia
 Haimatulehdus  Haimatulehdus
 Ylipaino  Ylipaino
 Maksan vajaatoiminta  Maksan vajaatoiminta
 Sikiön alkoholioireyhtymä  Sikiön insuliiniresistenssi
 Riippuvuus  Tottumus, myös riippuvuus

Jos ihminen on kuluttanut energiavarastonsa täysin loppuun, alkoholia ja / tai fruktoosia voidaan käyttää energiavarstojen uudelleen täyttämiseen (joskaan en menisi vannomaan, että pari paukkua maratonin jälkeen on hyvä idea). Mutta jos ihmisen energiavarastot ovat kunnossa, maksa muuttaa sekä alkoholin että fruktoosin maksarasvaksi ja niistä tulee myrkkyjä.

Myös tässä videossa muistutetaan, että Light-tuotteiden /rasvattomien tuotteiden pitäisi heti herättää epäluulot kuluttajissa. Aina jos ruuasta on poistettu rasva, on sen tilalle täytynyt lisätä sokeria jossakin muodossa makua tuomaan, sillä rasvan mukana katoaa niin maku kuin suutuntuma. Näin ollen rasvattomiin tuotteisiin on usein täytynyt lisätä myös muita lisäaineita suutuntuman ja konsistenssin parantamiseksi.

Videolla mainitaan termi ”toxic environment” – myrkyllinen ympäristö. Ruokaa on nykyään tarjolla ympäri vuorokauden ja kaikkialla, myös paikoissa joilla ei ole mitään tekemistä ruokailun kanssa sinänsä. Mieti vaikka Suomessa: Postin tiskiltä saat niin postimerkit kuin levyn suklaata. Mahtavaa! Ludvig kuitenkin korostaa videolla, että mistä hän työryhmineen puhuu toksisen ympäristön yhteydessä ovat todellisia myrkkyjä. Aineita jotka todella tuhoavat meidän terveyttämme ja kehoamme, eivät siis vain harmillisia muutoksia ympäristössämme.

Keskeinen tekijä tässä on sokeri.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

The skinny on obesity, An epidemic for every body (episode 1)

University of California on julkaissut loistavan videosarjan nimeltä ”The skinny on obesity”. Tässä sarjassa Robert Lustig käy läpi ylipainoon liittyviä tekijöitä todella selkokielisesti ja juttua on täydennetty vielä visuaalisin tehostein. Voit katsoa videon YouTubessa:

Tässä minun tiivistelmäni ensimmäisestä episodista ”An epidemic for every body”.

Ylipainoisia ihmisiä on ollut jo ennen meidän aikaammekin. Ylipainoisuus on meille ihan luonnollinen tila. Kyky varastoida energiaa on ollut ihmisen evoluution kannalta tärkeä ominaisuus silloin kun ruokaa ei ole ollut aina tarjolla.

Mutta miten me olemme 30 vuodessa päätyneet pääsääntöisesti normaalipainoisesta väestöstä nykytilaan jossa ylipainoisuus hallitsee, on toinen kysymys. Ylipainoisten ja sairaalloisen ylipainoisten ihmisten määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Lustig vertaa ylipainoepidemiaa tauteihin kuten ruttoon. Miten jo 6 kk ikäinen vauva voi olla ylipainoinen? Jotain on pahasti pielessä.

”Kalori on kalori” on Lustigin mielestä yksi pahimpia vääriä käsityksiä nykyisessä ymmärtämyksessämme ylipainosta ja sen taustatekijöistä. Lähes jokainen lääkäri ja ruokaterapeutti opettaa asiakkailleen, että heidän on kulutettava yhtä monta kaloria kuin syövät, jotta pysyisivät nykyisessä painossaan ja kulutettava enemmän kaloreita kuin syövät, jotta laihtuisivat. Tämä teoria on meille jokaiselle varmasti tuttu. Olemme varmasti jokainen törmänneet tilanteeseen jossa olemme pohtineet miten pudottaa painoamme ja olemme saaneet neuvon ”syö vähemmän, liiku enemmän”.

Nykyinen kiireinen elämäntyyli on antanut teollisen ruoan vallata lautasemme. Ruokaa on myös tarjolla huikeasti enemmän kuin ennen. Annoskoot ovat muuttuneet, emme nuku kunnolla, uusia tuotteita pusketaan markkinoille koko ajan. On syntynyt teollinen globaali ruokavalio joka levittää ylipainoepidemiaa maailmanlaajuisesti. Tässä joitain tekijöitä ylipainoepidemian taustalla. Syömme teollisen ruuan mukana hirvittävän määrän ”näkymättömiä” aineita. Jos olet tottunut syynäämään ruokapakkausten sisällysluetteloita, olet varmasti huomannut turhauttavan useasti sokerin olevan yksi yleisimmistä ruoka-aineista teollisessa ruoassa, E-ainesosien lisäksi.

1960- ja 70-luvuilla jenkeissä ohjeisettiin vähentämään rasvan osuutta ruokavaliossa 40 %:sta 30 %:iin terveydellisistä syistä. Tämä vähennys ilmeisesti onnistuttiin saavuttamaan, mutta samaan aikaan sokerin kulutus on kasvanut räjähdysmäisesti. Samaan aikaan ylipainoisten määrä on kasvanut voimakkaasti.

Ylipainoon liittyvät sairaudet ovat:

  • verenpainetauti
  • 2-tyypin diabetes
  • lipidiongelmat (veren rasvat eli kolesteroli)
  • sydänsairaudet
  • ei alkoholin aiheuttama rasvamaksasyndrooma
  • munasarjojen monirakkulatauti
  • syöpä
  • dementia

Näistä neljä ensimmäistä tunnetaan myös metabolisena oireyhtymänä.

Ihmiset ajattelevat että nämä taudit johtuvat ylipainosta. Tämä ei aivan pidä paikkaansa. Ylipaino usein seuraa näiden tautien mukana ja voi toimia niiden indikaattorina. Nämä taudit aiheuttavat 60 % amerikkalaisten kuolemista (siis niistä jotka johtuvat jostakin taudista, eikä luonnoliset kuolemat), puhutaan siis enemmistöstä.

Näiden 8 taudin hoitokulujen osuus on 75 % kaikista teryveydenhuollon kuluista, globaalisti.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

Kostdoktorn: Guyenet, Taubes and why low carb works

Ruotsalainen lääkäri joka tunnetaan myös nimellä (ja blogista) Kostdoktorn (vapaasti suomennettuna ruokavaliotohtori) kirjoitti oman vastineensa Stephan Guyenetin postaukseen.

Kertauksena vielä, Hiilarihypoteesi jota vastaan Guyenet hyökkäsi oli käytännössä:

Liiallinen määrä hiilihydraatteja (erityisesti jalostettuja sellaisia / sokeri) nostaa insuliinitasoa ja johtaa rasvan määrän kasvuun kehossa.

G:n mukaan siis hiilarit eivät ole kohonneen insuliinin takana ja että insuliini ei todellakaan johda painon nousuun, ehkä jopa päin vastoin. Käytännössä G ilmoittaa, että vaikka matalahiilihydraattinen ruokavalio voi toimia, sen selittävä teoria on väärässä.

Eenfeldt lisää, että Guyenet unohti mainita, että jokainen diabeetikoita insuliinilla hoitanut lääkäri tietää insuliinipistosten usein johtavan painonnousuun. Samalla on myös huomattu että 1-tyypin diabeetikoilla, joita ei hoideta insuliinilla, paino tuppaa putoamaan voimakkaasti. Eenfeldtin mukaan laihoilla ihmisillä on yleensä matalat insuliinitasot kun taas lihavilla insuliinitasot ovat yleensä korkeat, mutta että Guyenet ei koe tämän olevan merkittävää.

Eenfeldt muistuttaa Guyenetia raivoisaa tahtia kasvavasta ylipaino-ongelmasta. Aiheesta voi lukea englanniksi Eenfeldtin blogissa Diet Doctor.

Edellisestä artikkelistani voitte lukea Guyenetin kolme niin kutsuttua todistetta hiilarihypoteesin kaatamiseksi.

Ensimmäinen osa:

Guyenetin mukaan leptiini on tärkeämpi kuin insuliini ylipainon aiheuttajana. Eenfeldt ohjaa tutustumaan Robert Lustigin luentoon AHS-seminaarissa. Hyperinsulinemia johtaa leptiiniresistenssiin. Näin ollen Eenfeldt näkee ongelman ratkaistuksi.

Tässä Lustigin luento:

Videon abstrakti:

Rates of fructose consumption continue to rise worldwide, and have been linked to rising rates of obesity, type-2 diabetes mellitus, and metabolic syndrome. Elucidation of fructose metabolism in liver and fructose action in brain demonstrate three parallelisms with ethanol. First, hepatic fructose metabolism is similar to ethanol in that by accelerating the process of de novo lipogenesis, both promote hepatic insulin resistance, dyslipidemia, and hepatic steatosis. Second, fructosylation of proteins with resultant superoxide formation can result in inflammation similar to acetaldehyde, an intermediary metabolite of ethanol. Lastly, by stimulating the “hedonic pathway” of the brain both directly and indirectly, fructose creates habituation, and possibly dependence; also paralleling ethanol. On a societal level, the treatment of fructose as a commodity on the open market exhibits similarities to ethanol. Fructose induces alterations in both hepatic metabolism and central nervous system energy signaling, leading to a “vicious cycle” of excessive consumption and disease consistent with metabolic syndrome. These dose-dependent actions of fructose on the liver and on the hedonic pathway of the brain recapitulate the effects of ethanol.

Lustigin käyttämä esitys löytyy SlideSharesta.

Eenfeldt on aiemmin summannut blogissaan Lustigin luennon näin: (liika) insuliini on keskeinen tekijä liikalihavuuden aiheuttajana. Todennäköinen syy on liiallisten sokerin/fruktoosin määrien (tai valtavien tärkkelys/glukoosimäärien) kuluttaminen ja kuidun puute imeytymistä hidastavana tekijänä. Korkea insuliinitaso blokkaa leptiinin mikä johtaa leptiiniresistenssiin sekä pitkällä aikavälillä ylipainoon. Insuliini- ja leptiini-kannattajat ovat siis molemmat oikeassa.

 

Toinen osa:

Insuliini saa aikaan sen, että rasvaa imeytyy rasvasoluihin, mutta insuliini myös lähettää aivoille kylläisyyssignaaleja. Eenfeldtin mukaan tämä ei ole ongelma. Insuliinilla on hänen mukaansa (kuten kaikilla hormoneilla) sekä lyhyitä, että pitkiä vaikutuksia.

Lyhyellä aikavälillä insuliini luo kylläisyyden tunteen aivoissa. Tässä on järkeä sillä yleensä tämä tila ilmaantuu juuri kun olemme syöneet.

Pitkällä aikavälillä hyperinsulinemia aiheuttaa lisääntynyttä rasvan varastointia ja saa meidät syömään enemmän. Ainakin osittain juontuen leptiiniresistenssistä, kuten Prof. Lustig oli osoittanut luennossaan.

Tämä puolestaan ratkaisee Eenfeldtin mukaan toisen Guyenetin väittämän ja kaataa G:n väitteet hiilarihypoteesin kumoamisesta.

 

Kolmas osa:

Guyenet väitti etteivät hiilarit yksistään, vaan myös proteiini aiheuttaa insuliinin nousua. Toki, mutta me kaikki tarvitsemme proteiinia ja vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa lähinnä vaihdetaan hiilarit rasvaan. Hiilarit vapauttavat paljon insuliinia, rasvat eivät. Eenfeldtin mukaan on olemassa useita tutkimuksia joiten mukaan matalahiilihydraattienn ruokavalio laskee insuliinitasoa koko päivän ajan. Näin ollen hänen mukaansa Guyenetin kolmas väittämä on perusteeton.

Eenfeldt summeeraa, että on mahdollista, että Taubesin teoria voi olla hieman yksinkertaistetumpi kuin mitä todellisuus on, samoin monien muiden teoriat voivat olla hieman liian yksinkertaistettuja. Samaan aikaan hän myös viisaasti muistuttaa, ettei tämä silti ole hyvä syy lähteä ennen aikojaan hirveällä innolla kumoamaan hypoteeseja varsinkaan kun niiden korvaamiseksi ei ole mitään vahvaa hypoteesia tai teoriaa.

 

Kaiken kaikkiaan nämä expertit ovat kaikki ilmeisesti yhtä mieltä siitä perustavanlaatuisesta asiasta, että vähähiilihydraattinen ruokavalio toimii, mutta että sen takana olevat mekanismit sen sijaan ovat vielä tuntemattomia tai niitä ei täysin ole saatu ”avattua”.

 

Lue Andreas Eenfeldtin alkuperäinen artikkeli englanniksi blogissa Diet Doctor.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,