Avainsana-arkisto: HBL

Galluppi: LCHF-trendi kasvaa edelleen Suomessa

HBL julkaisi 11.5. jutun gallupista jonka mukaan ”LCHF-trendi” jatkaa kasvuaan.

Consumer Compassin mukaan innostuksemme syödä paljon rasvaa ja proteiineja sekä hyvin vähän hiilareita ei ole kuihtumassa minnekään. Markkinatutkimusinstituutti oli teettänyt aiheesta verkkokyselyn johon osallistui tuhatkunta vastaajaa.

  • Joka kolmas punaisen lihan ostaja (siis joka ostaa punaista lihaa viikottain) aikoo syödä lihaa entistä enemmän jatkossa. Myös muut lihansyöjät aikovat kuluttaa lihaa kuten ennenkin.
  • Noin kolmannes koki syövänsä liikaa nopeita hiilareita ja sokeria.
  • Noin puolet vastaajista tykkäsi syöneennsä kuitenkin terveellisemin kuluneen vuoden aikana kuin aiemmin. Puolivalmisteiden kysyntä on saanut väistyä luomu- ja lähiruoan tieltä.

Siitä, onko tämä nyt ihan ”LCHF-trendi” näillä kriteereillä, voidaan olla montaa mieltä, mutta erityisen iloinen olin viimeisestä kohdasta: puolivalmisteiden kysyntä laskee. Jes! Oikea ruoka kunniaan ja luomu- sekä lähituotettu ruoka hyllyille joka kaupassa niin minä olen iloinen.

Myös hiilari/sokeritietoisuuden kasvu on minusta positiivista. Moni syö edelleen huomaamattaan hirveän määrän sokereita tajuamattaan. Alkoholi on toinen joka aiheuttaa samanlaista tuhoa elimistössämme kuin sokeri.

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Lastenruoka voi aiheuttaa maksasyöpää

HBL: Barnmat kan ge levercancer

HBL: Barnmat kan ge levercancer

Näin uutisoi HBL viime vuoden puolella. Valitettavasti en ole aiemmin ehtinyt tätä uutista blogissa käsittelemään.

Semperin lastenruoasta oli löytynyt yhtä pahimmista tunnetuista syöpää aiheuttavista myrkyistä. Aine, jota ruoista oli löytynyt liian suurina pitoisuuksina oli aflatoxin ja tuotteet joista tätä ainetta löydettiin olivat Småfolk oaty stix. Surkuhupaisaa tässä oli mm. se, että purkkien kyljessä lukee suurella ”No junk” – eli ei mitään ylimääräistä ”paskaa”. Eipä.

Aflatoxin on on siis homemyrkky ja Semper olikin näppärästi ilmoittanut vetävänsä tuotteet markkinoilta koska ne saattoivat sisältää homeen jäänteitä. Mielenkiintoista miten tiedotusasiat voidaan hoitaa niin että yleisö jää kätevän tiedottomiksi todellisuudesta.

Semperin laatuvastaava oli kommentoinut asiaa, että ongelmaa ei ole koska aflatoxin-pitoisuudet olivat vain juuri ylittäneet raja-arvot. Haluaisitko sinä antaa lapsellesi ruokaa jonka myrkkypitoisuus on vain piirun verran yli sallittujen raja-arvojen?

Avainsanat: , , , ,

HBL: Ruokavallankumous – ruokaa hiilaritietoisille

HBL:n kirjoittaja oli selvästi lukenut Andreas Eenfeldtin kirjan Matrevolution (Ruokavallankumous), sillä eilen illalla julkaistu artikkeli oli sievä yhteenveto kirjasta. Tässä pieni yhteenveto suomeksi.

Matalahiilihydraattisella ruoalla paino putoaa nopeasti. Tekniikka jakautuu monelle tasolle, mutta perusperiaate on että hypätään hiilaripitoisen ruoan yli (kuten peruna, leipä ja pasta) ja korvataan se sen sijaan lihalla sekä maan päällä kasvavilla vihanneksilla.

Kuten kaikki tiedämme, on käynnissä ylipainoepidemia johon kaikki tavalla tai toisella osallistumme. Kaikki haluaisivat olla laihoja ja terveitä, mutta saavutetunkin painon ylläpitäminen on haasteellista vaikka söisimme terveellisesti, välttäisimme rasvaa ja käyttäisimme pelkkiä kevyttuotteita.

Arvoitus on ratkaistu HBL:n mukaan. Olemme tankanneet väärää bensaa. Olemme saaneet vääräoppisia ravintosuosituksia jotka terveyden sijaan ovat auttaneet kasvattamaan ylipaino-ongelmaa. Eenfeldtin sanoma on yksinkertainen: palaa oikean ruoan pariin! Oikea ruoka on terveellistä, täynnä vitamiineja ja hivenaineita, siinä on reilusti proteiinia (kala, kana, liha), reippaasti energiaa luontaisista rasvoista ja maltillisesti hitaasti sulavia hiilareita (kaalit, sipulit, pavut, sienet jne).

Välttää tulisi siis hiilareita jotka tulevat sokerista ja tärkkelyksestä kuten vaaleasta leivästä, limuista, kevyttuotteista – niin kutsutusta uudesta ruoasta. Elimistöämme ei vain ole tehty tämän ruoan sulattamiseen ja hyödyntämiseen. Tämä ”uusi ruoka” nostaa insuliinintuotantoamme ja saa rasvasolut varastoimaan rasvaa (erityisesti vyötärön alueelle ja jenkkakahvoiksi (oma lisäykseni)). Uusi ruoka siis lihottaa.

Tämän päivän asiantuntijoiden mukaan on turha pelätä luontaisia rasvoja ja kolesterolia. Liha, voi ja kananmuna ovat loistavia ravinnonlähteitä sopivissa määrissä. Lisää siihen maanpäällä kasvavia kasviksia kuten kaalia, kesäkurpitsaa, kukkakaalia, parsakaalia, paprikaa, kurkkua, pinaattia, sieniä, oliiveja ja avocadoa. Juureksia kuten perunaa ei suositella sillä ne sisältävät paljon tärkkelystä. Jos haluat pudottaa painoa, kannattaa välttää perunaa, pastaa, riisiä sekä valkoisia jauhoja ja sokeria kaikissa muodoissaan.

Lähteet:

HBL: http://hbl.fi/livsstil/2011-08-25/perfekt-mat-alla-kolhydratjagare

Andreas Eenfeldt: Matrevolutionen. Ät dig frisk med riktig mat, Bonnier fakta, 2011

 

PS. Artikkelissa oli myös herkullisen kuuloisia LCHF-reseptejä kirjasta:

TT Spektra, Susanne Jansson: Västerbottensost, Cathrine Schück: Lagar vego

  • Jauhelihapihvit yrteillä ja valkosipulilla
  • Lohirullat katkaraputäytteellä
  • Ahvenfileet piparjuurella
  • Kuhaa kanttarellipeitteellä
  • Munakas parsalla ja kinkkurullillla
  • Lämmintä vuohenjuustoa sitruksella ja mintulla
Avainsanat: , , , , , , , , ,

HBL: Annika Dalhqvistin haastattelu LCHF-ruokavaliosta

Jo 2010 tammikuussa HBL:ssa oli julkaistu haastattelu Annika Dahlqvistista otsikolla: ”Jag äter LCHF-kost och mår bra” (Syön LCHF-ruokaa ja voin hyvin).

Dahlqvist kertoo tutun tarinan siitä miten hän aiemmin oli kärsinyt ylipainosta, vatsaongelmista ja fibromyalgiasta suurimman osan aikuisiästään. Lokakuussa 2004 hän oli löytänyt LCHF-ruokavalion ja on sen avulla päässyt normaalipainoon ja voi hyvin. Hänen mukaansa ruokavalio sopii kaikille ja erityisen hyvin ylipainoisille sekä niille joilla on korkeampi riski saada diabetes.

Dahlqvistiltä kysyttiin miltä hänen normaalin päivän ateriansa näyttävät. Tässä yhteenveto:

Aamupala

  • 1 kuppi jogurttia + 2 rkl siemensekoitusta (pellavansiemeniä, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä, kookoslastuja tai murskattua pähkinää)
  • 1 kuppi kahvia kermalla, ilman sokeria
  • mahdollisesti 1-2 kananmunaa jos haluat pysyä kylläisenä pitkään, esim. myöhäiseen lounaaseen saakka

Lounas

  • kuppi kahvia kermalla
  • pieni leivänpala (näkkileipää, hapankorppua) voilla ja 1-2 siivua rasvaista juustoa.
  • Mahdollisesti kananmunaa

Päivällinen (yleensä 17-aikaan)

  • juureksia
  • proteiinipitoista ruokaa (kalaa, lihaa, kanaa, lammasta) tai kananmunaa ja pekonia
  • Ei missään nimessä perunaa, pastaa tai riisiä

Illalla

  • kuppi teetä joskus
  • siivu rasvaista, maukasta juustoa

Kuulostaa vähän askeettiselta minun korvaan, mutta tämä on varmaan aikamoinen yleistys Dahlqvistin ruuasta. Itse tykkään varioida ja syödä monipuolisesti.. Jokaisella on omat makutottumuksensa. Se mikä listasta kyllä paistaa läpi on, että ihan normaalia ruokaa saa syödä kun osaa vaan välttää sudenkuopat. Helppoa!

Lue alkuperäinen artikkeli HBL:n sivuilla. (ruotsiksi)

Tutustu Annika Dahlqvistin blogiin.

Avainsanat: , ,