Rasvanpoistoleikkaus kasvattaa alkoholinväärinkäytön riskiä

Ruotsissa kuhisee taas. Aftonbladet julkaisi eilen lyhyen artikkelin missä kerrottiin tavallisimman rasvanpoisto-operaatiotyypin kasvattavan riskiä alkoholin väärinkäytölle. Aiheesta oli aiemmin uutisoinut Dagens Medicin. Aftonbladetin mukaan ruotsalaisessa tutkimuksessa oli todettu, että operaation jälkeen alkoholin juomisesta saa vahvemmat ”kicksit”.

Tämä nimenomainen operaatio on siis mahalaukun ohitusleikkaus joka jo itsessään on saanut paljon julkisuutta, eikä välttämättä kovinkaan positiivista sellaista. Operaatiossa mahalaukku ja pohjukaissuoli ”kytketään pois” ja tämä metodi on Aftonbladetin mukaan tänä päivänä yleisin.

Operaation jälkeen alkoholi pääsee elimistöön nopeammin, sillä vatsassa olevaa tiettyä alkoholia hajottavaa entsyymiä (jota ei tekstissä mainita) ei enää ole käytettävissä. Tämän myötä elimistöllä kestää myös kauemmin päästä eroon alkoholista.

Dagens Medicinin mukaan tämän väärinkäytön todentanut tutkimus oli saanut alkunsa kun raportteja uudesta asiakasryhmästä väärinkäyttäjävastaanotoilla alkoi ilmestyä. Tämä ryhmä oli ihmiset joille oli tehty rasvanpoistoleikkaus. Tähän saakka on ollut epäselvää onko selkeää yhteyttä leikkauksen ja väärinkäytön välillä, sillä leikkaukseen joutuneilla ihmisillä on usein ollut jo entuudestaan jonkin sortin väärinkäyttöä taustallaan.

Magdalena Plecka Östlundin mukaan, jota oli haastateltu Dagens Medicinissä, ei voida kuitenkaan sanoa, että leikkaus tekee ihmisestä väärinkäyttäjän, mutta että ihmisten joilla on ollut ongelmia aiemmin on hyvä tiedostaa leikkauksen vaikutukset etukäteen.

Ihan mielenkiintoinen uutinen sinänsä. Vaikkei tällä ole suoraa LCHF-kytköstä niin itse pohdin tietysti tuota leikkausta painonhallintakeinona – että aika raju ratkaisu. Mieluummin sitä itse tekisi ruokavalion muutoksen kuin leikkelisi vatsan pois. Ei voida mitenkään tietää kaikkia vaikutuksia mitä on sillä, että poistetaan noin tärkeä elin pois ruoansulatuksesta (lähes) kokonaan. Toisaalta en tietenkään voi tietää mitä kaikkea nämä ihmiset ovat jo kokeilleet ennen kuin ovat päätökseensä päätyneet.

PS. ”rasvanpoistoleikkaus” on varmasti väärä käännös. Fetmaoperation on alkuperäinen, mutta en tunne sille suomenkielistä sopivaa vastinetta. Ylipainoleikkaus… Eih. Saa auttaa jos keksitte tai tiedätte kunnon käännöksen! :)

Advertisements
Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: